Quantcast
Channel: energia – Industrial PRIME FI
Viewing all articles
Browse latest Browse all 15

Ramboll suunnittelee ensimmäisenä ei-kiinalaisena yhtiönä tuulivoimapuiston Kiinaan

0
0

Ramboll-konserni on saanut suunniteltavakseen 400 megawatin tuulivoimapuiston Kiinaan. Tuulipuistosta tulee sen valmistuttua yksi Kiinan suurimmista.

Jiangsun maakuntaan 22 kilometrin päähän rannikolta kohoava SPIC Binhai North Phase 2 koostuu sadasta tuulivoimalasta. Sen tuotantokapasiteetti vastaa noin 35 000 kotitalouden vuotuista sähkönkulutusta tai yhden pienen hiilivoimalan sähköntuotantoa.

Arvoltaan runsaan neljän miljoonan euron sopimus pitää sisällään sadan merituulivoimalan teräsperustuksen, 400 MW:n sähköaseman, muuntajien, katkaisijoiden ja kaapeloinnin suunnittelun. Ramboll tekee lisäksi selvitykset aalto- ja virtausolosuhteista sekä geoteknisistä ominaisuuksista. Yhtiö on aikaisemmin ollut mukana myös hankkeen ensimmäisessä vaiheessa.

Rambollin mukaan kyseessä on ensimmäinen kerta, kun Kiinaan sijoittuvassa tuulivoimahankkeessa on suunnittelijana maan ulkopuolelta tuleva yritys. Hanke on haastava muun muassa Jiangsun pehmeän maaperän vuoksi.

− Maaperä haastaa meidät miettimään toisenlaisia suunnitteluratkaisuja kuin mihin olemme tottuneet Pohjois-Euroopassa. Hanke on niin mittava ja teknisesti vaativa, että pääsemme hyödyntämään koko organisaation osaamista, hankkeessa projektijohtajana toimiva Søren Juel Petersen Rambollin Energia-toimialalta kertoo.

Kiina panostaa voimakkaasti aurinko- ja tuulivoimaan ja aikoo asentaa 10 gigawatin edestä merituulivoimakapasiteettia vuoden 2020 loppuun mennessä. Maan tuulivoimamarkkinat ovat maailman suurimmat, joten potentiaalia riittää.

− Kiina on maailman väkirikkaimpana maana ymmärtänyt, että kasvavaan kulutukseen vastaamiseen ja ilmanlaadun parantamiseen tarvitaan kestävämpää energiantuotantoa. Maan kasvava merituulivoimateollisuus avaa Rambollille mahdollisuuksia. Tämä hanke on meille virstanpylväs ja poikii toivottavasti lisää projekteja Kiinassa, Petersen kiteyttää.

 

Ramboll

Valmisteilla oleva SPIC Binhai North Phase 2.


Viewing all articles
Browse latest Browse all 15

Latest Images

Trending Articles